Suomessa tapahtuu vuosittain lukuisia katoamisia, mutta vain harvat jäävät kansan mieliin yhtä vahvasti kuin Saku Inomaan tapaus. Hän katosi jäljettömiin toukokuussa 2015, ja hänen jäänteensä löydettiin vasta elokuussa 2024 – lähes yhdeksän vuotta myöhemmin. Tämä poikkeuksellisen pitkä etsintä sai viimein päätöksensä, mutta monille suomalaisille se jätti lähtemättömän vaikutuksen.
Tässä artikkelissa käymme läpi koko tapauksen kulun, miten katoaminen tapahtui, millaisia etsintöjä suoritettiin ja mitä lopulta johti Saku Inomaan löytymiseen. Tapaus on samalla muistutus siitä, kuinka tärkeää on pitää kadonneet ihmiset muistissa – vaikka vuosia kuluisi.
Kuka oli Saku Inomaa?
Saku Inomaa oli suomalainen mies, joka katosi toukokuussa 2015 ja jonka jäänteet löydettiin vasta elokuussa 2024. Hänen katoamisensa ja myöhempi löytymisensä herättivät laajaa huomiota Suomessa.
Saku Inomaa oli nelikymppinen mies Helsingistä. Hän vietti aikaa läheistensä kanssa ja eli normaalia arkea. Keväällä 2015 hän oli käymässä äitinsä mökillä Hämeenlinnan Iittalassa. Paluumatka mökiltä Helsinkiin muuttui kuitenkin arvoitukseksi, joka jäi vaivaamaan hänen perhettään, ystäviään ja suurempaa yhteisöä lähes vuosikymmeneksi.
Mitä tapahtui toukokuussa 2015?
Saku Inomaa nousi linja-autoon Iittalan huoltoasemalta suuntana Helsinki. Hän jäi kyydistä Tervakosken liittymässä, joka sijaitsee Hämeenlinnan ja Riihimäen välissä moottoritien varrella. Sen jälkeen hänestä ei tehty enää varmoja havaintoja. Hän katosi jälkiä jättämättä.
Kadonneeksi ilmoittamisen jälkeen viranomaiset käynnistivät etsinnät, joihin osallistui myös vapaaehtoisia. Alueella tehtiin laajoja maastoetsintöjä ja tapauksesta uutisoitiin sekä valtakunnallisissa että paikallisissa medioissa. Silti vuosien ajan katoaminen pysyi mysteerinä.
Etsintävuodet: omaisten epätoivosta toivoon
Sakun äiti Eeva-Helena Inomaa ei koskaan lakannut etsimästä poikaansa. Hän julkaisi kadonneen ilmoituksia, osallistui etsintöihin ja antoi haastatteluja toivoen, että joku vielä muistaisi jotain.
Erityisesti vapaaehtoisjärjestö Kadonneen Etsintä ry oli mukana maastoetsinnöissä ja piti tapausta julkisuudessa. Useista yrityksistä huolimatta etsinnöissä ei löytynyt konkreettisia johtolankoja, ja epävarmuus kalvoi omaisia ja ystäviä vuodesta toiseen.
Käännekohta: jäänteet löytyivät elokuussa 2024
Elokuussa 2024 sienestäjät tekivät yllättävän löydön metsässä Tervakoskella, noin kolmen kilometrin päässä paikasta, jossa Saku oli viimeksi nähty. Maastosta löytyi ihmisen jäänteitä. Poliisi kutsutti paikalle oikeuslääketieteellisen yksikön, ja DNA-näytteiden avulla vahvistettiin, että kyseessä oli Saku Inomaa.
Tutkinnassa ei löytynyt viitteitä rikoksesta, ja poliisi päätti kuolemansyyn selvittämisen normaalina tapaturmana tai muuna ei-rikollisena kuolemana. Inomaan kohtalo oli lopulta saanut vastauksen.
Kuolinilmoitus ja omaisten reaktiot
Marraskuussa 2024 Helsingin Sanomissa julkaistiin Saku Inomaan kuolinilmoitus. Siinä kiitettiin etsinnöissä mukana olleita, viranomaisia ja kaikkia, jotka vuosien varrella osoittivat tukea ja myötätuntoa. Äiti Eeva-Helena kertoi medialle helpotuksestaan, että voi vihdoin saada rauhan ja antaa pojalleen arvoisensa hautajaiset.
Miksi Saku Inomaan tapaus kosketti suomalaisia?
Sakun katoaminen ja vuosien etsintäprosessi ovat esimerkki siitä, miten epävarmuus voi olla pahinta läheisille. Monet suomalaiset seurasivat tapausta uutisista ja jakoivat katoamisilmoituksia sosiaalisessa mediassa. Tapauksen traagisuus, inhimillisyys ja lopulta pitkään odotettu päätös loivat yhteisöllisen kokemuksen, joka puhutteli koko kansaa.
Kadonneiden etsinnän tärkeys
Suomessa katoaa vuosittain satoja ihmisiä, joista valtaosa löytyy nopeasti. Joidenkin kohtalo jää kuitenkin selvittämättä vuosiksi – jopa pysyvästi. Saku Inomaan tapaus muistuttaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä ja että omaisten toivo voi kantaa pitkäänkin.
Myös vapaaehtoisjärjestöjen merkitys etsinnöissä on suuri. Kadonneen Etsintä ry ja vastaavat toimijat tekevät arvokasta työtä auttaen viranomaisia ja tukien omaisia.
Yhteenveto
Saku Inomaan katoaminen toukokuussa 2015 ja hänen jäänteidensä löytyminen elokuussa 2024 ovat tarina toivosta, epävarmuudesta ja inhimillisestä kaipuusta. Läheiset ja yhteiskunta etsivät vastausta lähes yhdeksän vuoden ajan – ja lopulta he sen saivat.
Vaikka lopputulos ei ollut onnellinen, se toi omaisille mahdollisuuden surra ja jättää hyvästit. Se myös muistutti koko Suomea siitä, kuinka tärkeää on pitää kadonneiden tapausten muisto ja toivo elossa.