Suomen suosituimmat urheilijat

Kuva: NordicFocus

Keitä ovat Suomen suosituimmat urheilijat?

Vaikka kotimaan urheilukentillä on kuohunut viime vuosina erityisesti taloudellisesti tiukkojen aikojen takia, on joukossa maailmalla menestykseen ponnistaneita urheilijoita. Hiihdon tapaisten perinteisten menestyslajien lisäksi onnistumisia on koettu koripallossa ja yleisurheilussa, mikä näkyy myös suosituimpien urheilijoiden listalla.

Olemme keränneet alle Suomen suosituimmat urheilijat, jotka keräävät palstatilaa mediassa. Suosion taustalla on kova työ, joka näkyy menestyksenä omassa lajissa.

1. IIvo Niskanen

Iivo Niskanen on Suomen hiihdon kestotähti, joka on kivunnut kansainvälisten kisojen kärkisijoille jo vuosia. Vaikka nimi on löytynyt kymmenen suosituimman urheilijan joukosta jo vuosia, ensimmäiselle sijalle Niskanen nousi ensimmäistä kertaa nyt.

Suosio on täysin ansaittua, koska mies on moninkertainen olympiamitalisti ja maailmanmestari. Lisäksi Niskanen on kerännyt palkintosijoja hiihdon maailmacupista jo yli kymmenen vuoden ajan.

Hiihtolegenda on kerännyt uransa aikana mukavan potin palkintorahoina ja sponsorien kautta. Tulot saattavat vielä kasvaa tulevaisuudessa, kun parhaat nettikasinot saapuvat kotimaan markkinoille. Lisenssin hankkiminen mahdollistaa urheilutähtien sponsoroinnin, ja Iivo on kotimaan kärkiurheilijana sen osalta erityisen kiinnostava.

2. Mikael Granlund

Mikael Granlund on ollut suorastaan huimassa pelivireessä kuluvalla kaudella, mikä nosti Dallas Starsin tähden suosituimpien urheilijoiden listan alkupäähän.

Granlund on tehnyt nuoresta iästään huolimatta jo pitkän uran, ja menestys MM-kisoissa varmisti siirron NHL-kentille. Uraan Pohjois-Amerikassa on kuulunut useita joukkueita, ja nyt Dallas Starin riveissä tavoitteena on ensimmäinen mestaruus.

Oli kauden 2025 lopputulos mikä tahansa, Granlundilla on vielä pitkä ja menestystä täynnä oleva ura edessä.

3. Wilma Murto

Seiväshyppääjä Wilma Murto on ollut tutkimusten mukaan Suomen suosituin urheilija aiempina vuosina, mutta nyt tilaa on jouduttu antamaan hiihdon ja jääkiekon tähdille. Syynä tähän saattaa olla vaikeudet yksityiselämässä ja valmennuksessa, jotka ovat näkyneet aiempaa heikompana menestyksenä yleisurheilukentillä.

Murron ja pitkäaikaisen valmentajan yhteistyö päättyi hiljattain, ja edessä on uuden valmentajan ja suunnan etsiminen. Menestynyt seiväshyppääjä ei ole kuitenkaan lopettamassa uraansa, ja muutoksista toivotaan kansainväliseen kärkeen johtavaa piristysruisketta.

4. Leo-Pekka Tähti

Suosituimpien urheilijoiden joukkoon kuuluu itseoikeutetusti kotimaan paraurheilun kiistämätön huippu Leo-Pekka Tähti. Mukana ollaan viimeistä kertaa, koska kausi 2024 jäi miehen viimeiseksi. Sen myötä kaksi vuosikymmentä kestänyt ura sai arvoisensa päätöksen olympiapronssin muodossa.

Mitaleissa mitattuna Tähti on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä urheilijoista. Uralle on mahtunut 14 mitalia EM-kisoista, 12 mitalia MM-kisoista ja kahdeksan olympiamitalia. Tähti on valittu vuoden urheilijaksi vuonna 2016, vuoden yleisurheilijaksi useita kertoja ja vuoden vammaisurheilijaksi kaksi kertaa.

Urheilu-uran jälkeen huomio on oman Tähti Consulting -yrityksen pyörittämisessä. 

5. Lauri Markkanen

Markkanen on Suomen menestynein koripalloilija, joka on samalla nostanut lajin aivan uuteen kukoistukseen. Tämä on tuonut Markkaselle paikan suosituimpien urheilijoiden listalla, vaikka kulunut kausi olikin suorastaan katastrofaalinen.

Utah Jazz pelasi suorastaan likaisesti saadakseen huippulupauksen riveihinsä. Loppujen lopuksi toiminta ei kannattanut, ja ensimmäinen varausvuoro jäi saamatta. Markkasen osalta strategia tarkoitti hukattua vuotta, kun Utah Jazzin ykköspelaaja istui vaihtopenkillä ison osan kaudesta.

Nyt Markkaselta toivotaan isoja liikkeitä uran pelastamiseksi. Jos niihin ei ryhdytä, voi lahjakkaan pelaajan ura loppua ennen kuin se edes ehti alkaa kunnolla.

5. Saga Vanninen

Yleisurheilun puolelta suosituimpien urheilijoiden listalle nousee nuori moniottelija Saga Vanninen.

Siirtyminen nuorista aikuisiin on tapahtunut menestyksellä, ja tuoreimpana osoituksena siitä on MM-kulta hallikaudelta. Vanniselta odotetaan yhtä hyvää kautta ulkoradoilla, ja naisesta povataan tulevaisuuden olympiavoittajaa.

Vannisen kehitys on ollut huimaa, eikä esteitä menestyksekkäälle uralle ole. Tavoitteeksi onkin asetettu nousu maailman huipulle, jonka eteen Vanninen tekee töitä virolaisen huippuvalmentajan Erki Noolin kanssa.

6. Lukas Hradecky

Jalkapalloilijoiden joukosta suosituimpien urheilijoiden listalla on Lukas Hradecky, jonka ura on keskittynyt viime vuodet Saksaan. Joukkueena on Bayern Leverkusen, jonka kapteenina Hradecky toimii.

Hradeckyn sopimus jatkuu vielä kevääseen 2026, minkä jälkeen jo pitkän uran tehnyt maalivahti etsii vielä pelipaikkaa pariksi vuodeksi. Ura tuskin jatkuu enää Leverkusenin riveissä, ja joukkue on kokemassa isoja pelaajamuutoksia lähivuosina.

Myös Suomen maajoukkueen kapteenina toimivan Hradeckyn ura on kuitenkin kunnioitettava, ja kunniamainintoja on kertynyt hengästyttävä määrä. Mies on valittu muun muassa useita kertoja edustamansa seurajoukkueen parhaaksi pelaajaksi, Palloliiton vuoden pelaajaksi, kovasta tasostaan tunnetun Bundesliigan vuoden parhaaksi maalivahdiksi ja Suomessa vuoden urheilijaksi.

Kunniamainintoja on kertynyt lähes kahden vuosikymmenen ajalta, ja Hradecky onkin yksi jalkapallon suurnimistä niin Suomessa kuin muualla Euroopassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *